Heräsin aamulla,
taivaalla paistoi eri aurinko,
en voinut sietää sen valoa.
Pilvet putosivat paikoiltaan,
niillä ei ollut suuntaa,
sumu valtasi maan.
Kaikki oli silti olemassa.
Katkaisin heinänkorren
seurasin sen kuolemaa-
kohta se ei olisi totta.
Kuolimme yhtä aikaa.
Havahduin illalla,
taivaalla ei ollut aurinkoa.
Pilvet vaihtelivat muotoaan,
en tiedä mitään kauniimpaa.
Ymmärsin- yksi niistä oli totta.
Lakkasin olemasta.
19.6.2002
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tämä on (etten sanoisi) hienoin runo, mitä näillä sivuilla olen lukenut. Kaunista kuvausta kauniisti kirjoitetussa aiheessa. Hetkeen antautumista. Täytyy sanoa, että kaima kirjoittaa mielettömän hyvin!
Kaunista ja tuli aika paljon oma elämä mieleen...
Sivut