Leikimme leikkejämme,
vaihtelemme rooleja.
On päiviä,
kun en osaa sanoa
olenko kissa,
vai hiiri.
Vain harvoin olen isäntä.
Mutta me leikimme
ja katselemme toisiamme.
Sinä kehräät hiljaa
ja minä katson sinua kysyvästi.
On päiviä,
kun sinä ahmaiset minut
ja päiviä,
jolloin en kelpaa.
Joskus vain maistat pienen palan
tai nuolet hieman päältä pois.
Joskus minä nielen sinut kokonaisena
ja joskus hitaasti,
naatiskellen,
palan kerrallaan.
Ja kyllä;
minäkin nuolen.
Me jatkamme näitä leikkejä,
kierrämme ympyrää,
mutta varovasti:
Kipu mitä aiheutamme toisillemme,
se on tietoista,
se on tahallista.
Nautinto mikä siihen piiloutuu,
sekin on tahallista.
Silti, miksi se tuntuu niin ontolta?
Kipu ei enää riitä.
Me satutamme toisiamme aina vain enemmän
jotta voisimme sopia riidan vielä intohimoisemmin.
Olemmeko me unohtaneet jotain?
Minne jäi ilo?
Minne rauha?
Milloin unohdimme nauttia läsnäolosta
ja vain...
olla?
Minun on pakko tunnustaa:
en uskalla lopettaa.
Tämä ei voi päättyä hyvin
ja minä tiedän ettei tämä voi jatkua.
Joku vielä kuolee.
Otetaan silti vielä yksi erä...?
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hyvin kuvaava runo.
Hienoa! tämä laittaa miettimään..
Siis veti sanattomaksi. mieletöntä tekstiä.
Pidin aivan älyttömän paljon.
Hienoa tekstiä.
Huippu runo!!
pakko tokasta että hienoja runoja oot kirjotellut, eikä tämä ole poikkeus!:)
Kuin kissa ja hiiri. Kissan elämää, ja kuitenkin ihmisen. Taistelua vallasta, ikuista kissanhännän vetoa. Hyvin kirjoitettu, pohdiskellen, loppua kohti parantuen, encore!
kivun ja nautinnon raja hyvin pieni....
Kolmen tai neljän sekasotku ei ole koskaan kivaa..., niin minä ainakin tulkitsin tämän?
Todella hieno runo. Tämä pistää miettimään.
Sivut