Pudotin avaimeni postiluukusta.
Tiesin, että olit kotona,
mutten halunnut puhua sinulle.
Minulla oli repullinen tavaraa mukana.
Ehkä tulisin joskus hakemaan muitakin juttuja,
mutta juuri nyt,
mikään niistä ei tuntunut omalta.
Ennen me riitelimme.
Sinä löit minua kerran.
Tai pari.
Sitten sinä lakkasit välittämästä.
Pullon henki oli lumonnut sinut,
etkä sinä enää välittänyt mistään muusta.
Se kuiskaili sinulle totuuksia ja valheita,
joita ei voi erottaa toisistaan.
Se antoi sinulle kolme toivetta,
muttei toteutusta niistä yhteenkään.
Ja sinä sukelsit syvemmällä pullon sisään.
Viimeisenä iltana katsoin sinua pitkään.
Sinäkin katsoit jotain lasittunein silmin,
elottomin kasvoin.
Talo, jota joskus kutsuin kodiksi
oli kuolinvuode.
Eikä kuolleita voi satuttaa,
koska he eivät enää tunne mitään.
Kun jätin avaimeni
olin helpottunut
ja turhautunut.
Mitä tuhlausta!
Sinä olit ennen niin kaunis.
Mitä sinulle tapahtui?
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Ai... Tämä kosketti! Todella kaunis on tämä runo,myös hiukan haikea. Tykkäsin todella.
Koskettavaa. Hieno runo
Sivut