Hän kulkee pimeillä kaduilla,
hän kohtaa elämän nurjat puolet;
hän kahlaa mudassa,
hän kävelee halki löyhkäävän slummin.
Hän katsoo silmiin
köyhyyden kuihtuneita kasvoja
sodan runtelemia mieliä
vihan katkerana kipunoivaa terää
epätoivon syömäkelvottomaksi mädännyttä omenaa.
Hän näkee sen, mikä pitäisi korjata
- ehkä hän ei koskaan voi olla tyytyväinen.
Mutta onnellinen hän on;
hän on onnellinen, koska tekee jotain,
hän on onnellinen, vaikkei voikaan yksin pelastaa
kaikkia:
hän voi pelastaa yhden, kaksi, kymmenen.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kävin lukemassa tätä jo ties kuinka monetta kertaa, olen odottanut, että jonkin kerran jälkeen löytyisi jotain oikeaa ja tärkeää ja hienoa sanottavaa tästä, mutta ei -yhtä sanaton ole jokaisen kerran jälkeen, sydän vain hakkaa ja henkeä salpaa ja tiedän tykkääväni hulluna... Ne sanat, joilla sivistyneesti ja asiallisesti kerrankin haluaisin kommentoida jotain runoa, ei varsinkaan nyt löydy millään... Upea tämä on ja hienoa, koskettavaa, voimakasta tekstiä. En tiedä, miksi tämä tekee tällaisen vaikutuksen, mutta jotain erityistä tässä minulle selkeästi on.
Kiitos, kun kirjoitit tämän...
Pidän... tuot esiin tässä sellaisen asian mistä ei varmaan koskaan puhuta liikaa... hieman ajateltavaa meille kaikille... tämän aiheen sivutamme niin helposti... olemme oman yltäkyltäisyytemme ja hyvinvointimme uhreja...
Hienosti kirjoitat pitkiä runoja...
Vau, iski ! Ensinnäkni tässä oli hyvä sanoma ja oli selvästi rytimetytty. Jotkut tietyt kohat jätti niin suuren vaikutuksen, että ! Esim. "epätoivon syömäkelvottomaksi mädännyttä omenaa." "ehkä hän ei koskaan voi olla tyytyväinen." "hän voi pelastaa yhden, kaksi, kymmenen." Upeaa! Muutenkni mukavaa kun välillä löytää jotain erilaista, mutta kuitenkin itselleen läheistä.
Niimpä, mutta vaikka pelastaisikin vain yhden elämän on se silti sen arvoista:)