Takerrun
- eikä sille voi varsinaisesti kukaan mitään -
itseeni, nakerran irti luitani,
selitän hiljaiseen ääneen, että näin on pakko olla,
sitten ehkä myöhemmin,
otan kiinni toisesta kädestä ja taas puren sitä.
On helpompaa jos kaikki on hampaissa,
konkreettisena, ymmärrettävänä,
minä itse on kaikkein vaikein tietää
ymmärrys jättää hampaanjäljet.
Silittele minun puremajälkiäni,
sinä, joka olet minulle aina arvoitus,
sillä sinua en ikinä purisi, hajoaisit,
ja minulle jäisi vain unet,
katoaisin itseltäni, hampaat lukittuisivat ilmaan,
silitä minun puremiani,
ja katso sitten, kuinka minä ymmärrän koko maailman.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi