Ilta oli hämärä ja
tuuli vaelsi ikkunoissamme etsien,
mutta meillä oli suojana
toistemme seinät,
sisältämme salaa ilmestynyt
valtava, rauhallinen,
yksinkertainen, helppo onni.
Meidät oli joku työntänyt vaivihkaa samaan sieluun,
siinä me ihmettelimme toisiamme
ja mietimme samoja ajatuksia,
kauneinta tässä on se,
että meidän ei tarvitse olla mitään,
ei tarvitse rakastaa niinkuin korppikotkat toisiamme repien,
ei tarvitse himoita, ei tarvitse kasvattaa
suuria odotuksia köynnöksiksi ympärillemme
ja sitten pettyä,
meillä on yksi suuri sana,
ystävyys,
villahuivi, johon voimme kääriä kylmyyteen väsyneet itsemme,
olla hiljaa, kuunnella olemassaoloa.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
