Miksi uskoa turhaan?
Olen kadottanut kasvosi. Valkoisina loistavat edessäni paljaat viivat. Ei hymyä ei katseita ei mitään. Vain kasvojen vääristymät liikkuvat nytkähdellen paljaassa, pehmeässä viskoosissa.
Vuosi tukahduttanut tunteita. Mustaan tervaan kasteltu veri värjäytyy ja syöpyy pumpaten hitaammin.
Näkyvät kasvot aiheuttivat liikaa pyörrytystä. Kivien murskaamana olen kutistunut pienemmäksi, paineet painanut on minut ahtaaseen palloon, jonka seinämät aaltoilevat kipeinä sanoina ympärillä.
Ja viimeisen iskuni saaneena seonnut olen lopullisesti. Niin varovaisen hellät ja puhtaat kasvot ovat poissa. Hallusinaatiot tehneet tehtävänsä. Haluan vaaleanpunaisen pitsityynyni, haluan laskea pääni siihen, haluan ottaa joka iltaiset särkylääkkeet, ja nukahtaa uneen, uneen jolloin kaikki oli hyvin. Jolloin rakastit minua.
Ja viidennen kerran herään tänä yönä. Miksi siis enää uskoa? Totuushan on käsissäni näkymättömänä kyyneleenä, johon musteella painetut on kirjaimet .
I K Ä V Ä
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Upea! :)
aivan mahtavaa!