Joskus luulin
tiesinkin
elämää pitkin
kulkisin
kevein pienin
askelin
vaan mutkia matkaan
alati kiertyvää serpentiiniä
jäi jalkoihin
se painaa
joskus vieläkin
pitkän ajan jälkeenkin
aika jota kutsuit sekunneiksi
nimitit tunneiksi
sanoit vuosiksi
vaan et vuosikymmeniksi
enää lausunut
olit jo vaiti silloin
pysähtynyt kello
hiljennyt syysilta
kasvojani vasten
vaimennut sello
se muuttui muistoiksi
pieneksi paketiksi
joskus katson
joskus en
hiljaa yksin
kuuntelen
tahmeaa kuin hunaja
suolaista kuin sadepäivä
kestävää kuin pajunköysi
ei voi suoristaa
ei katkaista
ei pilkkoa osiin
ei koskaan
kokonaan
unohtaa ei voi
kadottaa ei osaa
palasia ei voi kerätä
ne täytyy
sydämessä
vain säilöä
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi