Pää täynnä sanoja,
jotka eivät tule ulos,
vaan pilkkaavat omistajaansa.
Sydän täynnä tunnetta,
jonka tuttuus hävettää.
Väsymys sisimmässä,
jota kauneinkaan uni ei poista,
vaan vajottaa itseensä
toivoen lopullisuutta.
Tyhjyys ja kipu rinnakkain,
pyytävät lupaa unohtaa
ja antaa itselle anteeksi.
Tahtoisin ymmärrystä,
taitoa katsoa eteenpäin nytkin,
kun voimat ovat eilisessä.
Ja toivoisin taitoa
silittää itseäni,
lohduttaa sanoen;
ainakin yritin.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Koskettavaa on tämä sydämesi suuri väsymyksen tuska.
Hieno runosi sisältää paljon voimakkaita tunteita.
Hyvin oikella sanoilla tuot tyhjyyttä,kipua,ja kaipusta itsensä lohduttamiseen,pidän.
Joo, kyllä sanat aika-ajoin hakusessa ovat.
Tuttua... ja niin totta...
Joskus on niin tyhjä olo että vaikea saada sanottua mitään. Hyvin olet kirjoittanut tämän tyhjyyden ja kivun tunteen sanoiksi.
Oi, oijoi.
Tätä kun lukee ääneen, huomaa miten runo paranee loppuaan kohden. Tunnelma nousee, ns.
Tyyneys ja rauha alkaa versoa.
Kirjoittaminen helpottaa!!
Se on taivaan tosi.
Runosi on HYVÄ, pidän paljon.