Iltarukous

Ja ne nyrpistelevät pikkuporvarillisissa koloissaan koppavia nokkiaan
Tuntien perusteetonta paremmuuden tunnetta, halaillen kulahtaneita idoleitaan ja ideologioitaan
Pyhäinkuvia
Juopuneina, niin vitun hurskaina ja korvaamattomina
Päihtyneinä omasta itsestään, itseriittoisuudessaan

Niin ne muutamat harvat tähdet loistavat, jotka uskaltavat loputtoman yötaivaan syleilyssä vielä kuluttaa voimiaan
Palaa kirkkaina loppuun jättäen jälkeensä syvintä pimeyttä
Revontulet hyväilevät, halaavat tätä universumin unohdettua nurkkaa
Nurkkaa joka löyhkää velloo ja kulkee harhoissaan ei mihinkään
Tuntematta
Huomaamatta
Tietämättään olleensa joskus
Rakastettu?

Tai ne palvovat sokeita idioottijumaliaan, jotka keinuvat alttaritauluissa, televisioissa, tableteilla tai statuspäivityksissä
Jumalat, oksentaen veristä paskaa palvojiensa ahnaisiin kitoihin ja silmiin ja kasvoihin.
Kaikkialle
Kuin kansa huutaisi: ”Barabas, antakaa meille Barabas, yksisilmäinen liskokuningas, kalju apinan pää, liekkeihin pukeutuvat efreetit, isotissiset nagat, Kali, Jahve, Allah, Jumala, hänen poikansa sydän lautasella, jota kantavat kädettömät apostolit ja ilmestyskirjan neljä ratsumiestä. Antakaa meille kaikki!”
Huutaisi koskaan puuttumatta, turtumatta tuon kaiken turhuuteen
tyhjyyteen
mitättömyyteen

Kuin ei olisi muuta paikkaa, tietä ulos
Ilmaa jota hengittää
Muuta paikkaa kuin eksyttää itsensä viimeiseen, siihen ainoaan metsään, jota ei ole nyt eikä ikinä kartalla ja hukuttaa itsensä koskemattomaan suohon, tukehtua ja toivoa kasvavansa suomuuraimena, kukkana jota raatokärpäset tervehtivät, hellivät

Tai tulla poltetyksi voimalassa, takassa, uunissa kurjistavien talousjärjestelmien alttareilla
Jotta voisit lukea tätä valoisassa ja lämpimässä, syvällä nojatuolissasi
Tulla poltetuksi suitsukkeena, joka kietoutuu rakastavaisen sieraimiin
Jotta haistaisit, maistaisit, näkisit leijailevassa savussa
Vailla parempaa tekemistä, vailla tulevaisuutta, vailla ajatuksia, toiveita paremmasta