Olet minun, minä en sinun
Olet siinä minun vieressäni
En tunne sinua kuitenkaan
Kosketat varoen niskaani
Missä ovat kylmänväreeni?
Kuiskaat sanoja korvaani
En tunnista ääntäsi enää
Painat suudelman poskelleni
Huulesi eivät tunnu tutuilta
Olet siinä minun vieressäni
mutten ole sinun enää
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Runo sai minut miltei itkemään, toi kipeitä asioita mieleen. Tiedän tunteen, ja tämä on niin kauniisti kuvattu. Tekstissä tiivistyy suru ja se antaa ymmärtää ettei tämä ole kummankaan vika, se jokin vain puuttuu.
Pidän.
Koskettava. Eikä lie helppo seuraava askel mitä tuosta runosi tajuamisesta seuraa. Voimia siihen.
Äh, ei saisi väsyneenä näitä lukea. Vasta huomasin, että oli jo alkuvuodesta päivätty runosi. Ehkä olet jo asiasta yli päässytkin. Sori, siis turhat jaaritukset.
Runo etäisyydestä, vieraantumisesta, siitä erilleenkasvamisen kipeästä hetkestä kun toinen ei enää tunnu samalta. Näihin tilanteisiin on vain yksi lääke ja se ei ole helppo. Puhua asia auki ja lähteä eri suuntiin. Tietysti... tilanteissa missä kyse ehkä on aviosuhteesta ym. vakavemmasta, jos vaikka on lapsia jne. täytyy ensin yrittää toista ratkaisua, löytää se yhteinen sävel. Anyway. Koskettavasti rakennettu tuokiokuva. Ei helppoa.
Pienet kylmänväreet käyvät lukijankin selkäpiissä tämän runon toimesta.
Niin selvästi se asiansa ilmoittaa.
Runo on hyvä ja vaikuttava, helppolukuinen ja mukanaan vievä, alusta loppuun juohevasti kulkeva.