Milhama

Lumpeenkukan hän pyysi hakemaan.
 
Vedessä oli heinäkuun heijastus, se
häikäisi silmäni ja kahlasin harhaan.
 
Löysin kiveltä kultaisen sormuksen,
nelisanaisen valan sormea hyväilleen.
   
Sukelsin pinnan alta runojen heimon,
raahasin rannalle valssin valtakunnan:
 
tilan, partituurin, orkesterin, kuoron,
korvat, mielikuvituksen ja sydämen.
 
Miten voi unohtaa lumpeenkukan!