Julkisia rakkauskirjeitä

Kuule tuota soittoniekkaa
joka taas alakuloisia säveliään soittaa.
Sanoo ettei soittimensa soi, jos hän laulaisi kesäauringosta, hääjuhlista tai lapsen hymystä.
Eikö se kiittämätön houkka todellakaan kuule kiitoslaulun aihetta ympärillään?
Ennemmin hän itseään alituiseen kiipeliin saattaa.
Ansaitseeko kestävää onnea kokeakaan?

Vielä kuulkaa tuota soittoniekkaa:
”Rakkaat kanssaihmiset, minä olen niin pahoillani!
Uskokaa, en minä pahuuttani ole tälläinen.
Minä olen kuin vanha kitarani. On se kaunis esine ja samettinen on sointinsa, mutta aina on yksi tai kielistään epävireessä. Näin on myös hymyssäni disharmonia.”