Hämärää oli kestänyt kauan, kunnes näin ihanan valonkajastuksen.
Minä empiväinen
kuin yöperhonen suuntasin kohti sitä.
Se ihana valo voi sinut vähintään sokaista, ellei jopa polttaa, oli minua varoitettu.
Olin päättänyt, että maksan tuon ihanuuden hintana kipuni,
sillä sekin kuulosti paremmalta oltuani pitkään tunnoton.
Ja voi sitä suloista hymyään! Niin alastomana ja suojattomana olin katseessaan… Havahduin ähkäisyyni.
Kuin tikari olisi uponnut lihaani.
Vuotakoon sitten riivattu sieluni ulos siitä haavasta, sanoin. Sitten tajusin, että se olikin Amorin nuoli, joka oli naulinnut minut siihen paikkaan. Kirveli. Hyväili. Kirveli. Hyväili…Mitäs lensit yöperhonen valoon.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit