Erittäin proosallinen tarina, osa III: Miten merkityksettömistä asioista tulee merkittäviä (mielikuvitustutkielma)
Kirjoitan runoilijan kirjoittamaan minusta,
sen päässä on sarvi -
eikä sarvi tässä viittaa mihinkään itsensä ulkopuoliseen,
ei, sen ei ole tarkoitus assosioitua pukinsarveen -
näin hän kirjoittaa
Tänään hän taas ajatteli
elämänsä traumaattisinta ajanjaksoa
menetettyjä vuosia joita ei saa koskaan takaisin,
ei se miettimisestä muutu
mutta jos pysähtyisi, kohtaisi itseään
työstäisi kipeyksiä
Niin se muuttuisi, voisi tulla
jopa oveksi itsensä ymmärtämiseen
sen sijaan että
nyt kompastuttaa kynnyksillä
sirottelee kiviä polulle
Näin hän minusta kirjoittaa, kolmannessa persoonassa
Kirjoittaessa istuu keisarinvaatteissa
muurahaiset menevät vaatteiden alle mutta
kutiamista kuvittelee taputuksiksi
hymyilee nyökkäilee
kusiaisten pureskellessa sarven juurta
Nolostuu nähdessään mitä hänestä kirjoitan,
sanoo:
Niinkö se on, niinkö -
ja sitä paitsi eikö tarkoitus ollut että
kirjoitan sinusta, menee väärinpäin nyt, ei kiva
vaihdetaan paikkaa
Niin vaihdamme paikkaa, ja sinäkin vielä
tiskaat kirjoittaessani
katsoo aamupäiväisen auringon kultaamaa selkää
tiskaamisen tahdissa liikahtelevia pakaroitasi
Miten ihmeessä asiat menivät niin,
miten ihmeessä - muutama varomaton hetki
rantakalliolla ja kynttilänvalossa
ja sitten oltiin jumissa toisissamme
niin kuin kärpäset kattolampusta roikkuvassa
liimapaperissa
Halu pääsi niskan päälle, selätti tahdon ja tarkoitukset
kun sille annettiin valta
sitten vaan räpiköitiin yhdessä
ne kaikki uuvuttavat, kuluttaviksi muuttuneet
kuukaudet jotka muuttuivat vuosiksi
Näin minä hänestä kirjoitan, kirjoitan niin kuin on totta -
kirjoittaessani istun muurahaiskeossa
raavin itseäni kusiaisten
pureskellessa niskaan ja kiveksille
mutta kukaan ei taputa
Tungettelevaa
Katso, hän kirjoitti minut kirjoittamaan itseään,
nyt hänen kädellään kirjoitan minusta
Kastan sarveni mustepulloon
tökkään paperille, muste leviää sanoiksi
muodostaa tarinaa, rakkaani, muodostaa tarinaa
Tässä minä olen
Aioin vain kirjoittaa jonkun kirjoittamaan minusta
mutta en tiedä miksi, ehkä siksi että alleviivaan hänen
kuvitteellisuuttaan, juolahti ajatus
sarvekkaasta miehestä
Niin minä sitten aloitin tämän runon
Kirjoitan runoilijan kirjoittamaan minusta,
sen päässä on sarvi
eikä sarvi tässä viittaa mihinkään itsensä ulkopuoliseen,
ei, sen ei ole tarkoitus assosioitua pukinsarveen,
joulupukin tai minkään, eikä joululla
myöskään ole merkitystä tässä yhteydessä -
ei pukin (ei joulupukin) päästä irrotettuun
ontoksikoverrettuun torveen, joka siis
ei assosioidu mihinkään toiseen torveen, edes savutorveen
muista sarvista puhumattakaan
Lyhensin aloitusta ettei sarvi ja sitten vielä torvi
saisi liikaa merkitystä
Ihan totta, ja niin kuvitteellinen henkilö
jonka oli tarkoitus olla vain väline
kirjoittaakseni itsestäni jotakin niin totta
joutui pääosaan, ryhdyin kirjoittamaan välineestä
vaikka piti kirjoittaa minusta
Jäin kiinni sarveen
Runon merkityksettömimmästä elementistä tuli merkittävä,
se ikäänkuin sai painoarvoa, ainakin verbaalista
pysähtyessäni selittämään ettei sillä ole
painoarvoa
Niin sarvekas mies minusta kirjoittaa,
kirjoittaa nyt ensimmäisessä persoonassa:
Tätä kirjoittaessani
toisella välilehdellä Yle:n Areena, siellä Varjojen maa
en laittanut pauselle, puhetta kuuntelen,
ja katson
Siksi hän oli niin onnellinen, kun sinä synnyit,
ja sitten veljesi,
hän oli kunnon mies,
olet aivan isoisäsi näköinen
Joku tv-kääntäjä suomentaa kymrinkielestä, on suomentanut
mietin tunteeko googlen käännöskone kymriä
kääntääkseni sanat takaisin,
saadakseni tietää miltä näyttelijälle kirjoitettu vuorosana näyttäisi
kirjoitettuna
Siitä ajatus siirtyy isoisään
ajattelen isoisää
Toinen kuoli pian syntymäni jälkeen, se olikin jo vanha
minulle on myöhemmin kerrottu
ristiäisissäni näki minut viimeisen kerran
ryppyisin sormin oli sivellyt poskeani, sanoi vapisevalla äänellä
pieni herran enkeli
Toinen isoisä, tuffa, oli myös sodankäynyt mies
hänestä minulla on hyviä muistoja -
kun viimeisen kerran näimme, makasi sairaalavuoteessa
nosti kättä hyvästiksi, hymyili ja tunsin
kuinka hänen hymynsä sanoi vuoteenpohjalta
nähdään taivaan kodissa
Se isoisä, se joka niin kauniisti sanoi herran enkeliksi
oli ankara mies, se oli hakannut minun isää
niin että isäkin sitten hakkasi minua
ja toinen isoisä sanoi minun isälle: jos pojan hakkaaminen ei lopu
soitamme poliisille
Tällaisia minulle tulee mieleen kirjoittaessani -
ja minä laitan sarvekkaan miehen kirjoittamaan tätä
Proosallista tarinaa
Sarven tökkiessä paperiin hän kirjoittaa minun ajattelevan
Hitlerin kerrotaan rakastaneen koiria -
mistä ihmeestä sekin nyt putkahti mieleen!
ihminen on niin omituinen, että jos sanoisin koirien
rakastaneen Hitleriä, monikin varmaan
suuttuisi sellaisille koirille, tai ainakin koirien
isäntää kohtaan tunteman kiintymyksen arvo vähenisi
huomattavasti
Ja jos sanoisin että toivon näkeväni hänet taivaassa -
niin kuin tosiasiassa toivonkin,
joku närkästyisi siitä, samastaisi hänet
omatekoiseen mielikuvitusolentoon
jolla on chaplin-viikset ja joka huutaa stadionilla käsi pystyssä
achtung! laittaessaan toisia kaasukammioon
Mutta tästä muistan kirjoittaneeni aiemminkin
niin että ei enempää tällä kertaa,
sen verran vain että
taivaassa ei sellaisia ole, näin uskon, ne on jääneet maan päälle
eli jos nyt sinne päästään, itsekin paljon anteeksi saaneina
olemme yhtä puhtaita kuin hän
Vaikka joku pikkuhitler - tai oikeammin samankokoinen
toivoo ettei olisi, sanoo ei saa olla taivaassa se,
eikä huomaa, että toivoo sitä itselleen:
tyylipuhdasta oikeudenmukaisuutta ilman armoa
Ei, en minäkään armoa ansaitse
mutta jos nyt joku on sen minulle ansainnut,
kuinka kieltäisin toiselta, kaltaiseltani, saman lahjan
Niin se on
Ja kaikki mitä toisesta tai ylipäätään tiedämme
tapahtuu
meissä, suodattuu pään läpi ja
tunteiden läpi, ehkä tunteetkin sijaitsevat
päässä, niin että joskus tekisi mieli kysyä kummassa, ehkä
jossain siinä välillä, ihmisessä, sen hauraassa sielussa
tarkempaa sijaintipaikkaa määrittelemättä
Ja silti on ilmeistä että asioista voidaan tietää,
usein olettaa ja luulla niin tarkasti
että sekin vaikuttaa tietämiseltä, varmalta
kuin mikä
Tällä tavalla sarveni tökkii hänet ajattelemaan
Se jos mikä on ihmeellistä, juuri se
mielestäni todistaa jo itsessään
että evoluutio on sangen
ihmeellinen -
Mitä mitä otetaanpa uusiksi, sanon sarviniekalle
omiasi kirjoitit, en minä evoluutioon usko
Joo sorry, vähän kuittailin sulle takas
Niin kaikki alun ja lopun välillä
kiertyy yhdeksi suurenmoiseksi ihmeeksi,
elääksemme armossa, elääksemme armoa todeksi
Se kutsuu elämään todeksi
näiden lahjaksi saatujen päivien runsaan rikkauden -
armossa rakkaani, ei laittomuudessa
Kysyt eikö hän voisi olla vain mielikuvitushenkilö
ihan tavallisesti, sarvetta,
ja vastaan totta kai, mutta se nyt vaan
kuulostaa proosallisemmalta
tuolla tavalla
Sarvi pysähtyy, lakkaa kirjoittamasta, tauko
Katselen sinua, näytät niin tavalliselta
seisoessasi siinä tiskipöydän luona
puolialasti selkä minuun päin
Lamppu huojahtaa, verhot liikahtavat tuulessa
Tiskatessasi kärpäsiä kilometrin pituisella kauhalla
lanteilla alkukesäinen vuoristorata
niin tavallisesti siinä,
seinien saumakohdista vuotaa
todellisuuksia sisäänpäin
Ja sarvekas runoilija, joka mielestäsi olisi
parempi ilman sarvea, olisi tässä runossa, juurikin hän
kirjoittaa kirjoittavasta miehestä:
Yksin huoneessa hän kirjoittaa,
ilkikurisesti mustetahraisella sarvellani kirjoittaa
tiskaavan naisen, kirjoittaa keittiöön
kun on yksin huoneessa
Mies, joka kirjoittaa
Dyna pam roedd hi mor hapus pan gawsoch chi eich geni
ac yna dy frawd,
yr oedd yn ddyn gweddus
ti'n edrych yn union fel dy daid
Takaisin suomenkielelle
Siksi hän oli niin onnellinen, kun synnyit
ja sitten veljesi,
hän oli kunnollinen mies
näytät ihan isoisältäsi
Suomesta saksaan
Deshalb war sie so glücklich, als du geboren wurdest
und dann dein Bruder,
er war ein anständiger Mann
du siehst aus wie dein großvater
Siitä hepreaan
בגלל זה היא הייתה כל כך מאושרת כשנולדת
ואז אח שלך
הוא היה אדם הגון
אתה נראה כמו סבא שלך
Hepreasta takaisin kymriin
Dyna pam roedd hi mor hapus pan gafodd ei geni
Yna eich brawd
Yr oedd yn ddyn gweddus
Rydych chi'n edrych fel eich taid
Ja suomeksi
Siksi hän oli niin onnellinen syntyessään
Sitten veljesi
Hän oli kunnollinen mies
Näytät isoisältäsi
Haikeasti hymyilen sanoilleen, kuinka kaunista se onkaan
syntyä onnellisena
Naksuu ja rohisee sarvi
Ei se miettimisestä muutu, ei kirjoittamisesta
johon sitä pakenee, mutta jos pysähtyisi,
kohtaisi itseään, kipeyksiä
25 05 22. Mielikuvitustutkielma. Runossa faktaa on kuvitteellisen henkilön kirjoittama tarkastelu kuvitteellisen henkilön kirjoittajasta eli helpommin sanottuna: tv-sarjan vuorosana googlekäännöksineen, muistot kummastakin isoisästä, kipuilu.
Erittäin proosallisen tarinan ensimmäinen osa (kirjoitettu 26 04) ja toinen (luonnosteltu 27 04) julkaistaan ehkä myöhemmin.
cc
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit