Runoilijasirkka

Syksy sulki minut hämärään vaippaansa.
Niin pienen hetken se hehkui väreissään ja loistossaan,
maadoittaen minut odottamaan maata valkeaa. 

Nyt syksyn kyyneleet ovat jö jäätyneet poskilleni ja ravistan ne pois,
Jokaisen kyyneleen myötä lausuin toiveen paremmasta maailmasta.

Kun näin ensilumen,
palautui uskoni taas tulevaan;

Kevätkin tulee kuitenkin herättämään taas uuden elämän.