Minä muistan kaiken
aivan kaiken
Mitä Sinä sanoit rakkaudesta
kaikesta onnellisesta mitä voi olla
Ja kaikista hyvistä asioista mitä tapahtuu
Tiedäthän...
Miten aika ei koskaan ole
ei kenenkään puolella
ei ketään vastaan
Ja kuitenkin
kuitenkin se on
Vaikka minä pysäyttäisin jokaisen kellon
jokaisen ajannäyttäjän kaupunkien kujilla
Hiljentäisin juna-asemien automaatit
ja laivojen sumusireenitkin
Ja kaiken
aivan kaiken
Sinä olisit silti poissa
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Miten kaukana pitää olla että on poissa?
Tämä runo on täynnä kaunista haikeaa kaipausta.
Tähän on kyllä ladattu paljon. Siinä ja siinä ettei ilmaisu lyö yli, mutta ei lyö. Joskus on liikuttavakin sillä harmaalla alueella.
Niin surullinen ja traaginen on runosi.
Pidin paljon.
Niin. Luopuminen on tuskallista ja ottaa lujille. Ajan parantavaan voimaan kait se silti on uskottava.
Niinpä... herkkä, koskettava, hyvä runo
Tämä on samalla riipaisevan voimakas,
toisaalta hauraan herkkä ja haikea.
UPEA runo!
Vahvaa kaunista kerrontaa, luopuminen sattuu
Voi pylly, miten kova veto! Hyvä mietelmäruno! Fanittaa!!!!
Koskettavaa, kaunista runoa. Väkevää kaipauksen kosketusta, ajan kulun ehdottomuutta. Runona klassisen oloinen olematta ollenkaan kliseinen. Hyvällä tavalla tunteikas.!
Voih... Tää osui ja upposi...
Upeaa!
Vahvoin vedoin
koskettavan kaunista.
Sivut