morangan hunajaviiva rikkoo veden pinnan kuin immenkalvon
saarekkeiden välissä valkeat reidet, kamelinkyttyrät
rakkauden karhentaman kehon ympärillä kuplivan vaahdon lohdutus
liu´un pinnan alle
hengitys hajoaa äänettömäksi huudoksi
Sinä Sinä Sinä
spiraalina katoaisit minusta
yhtä matkaa ontuva ajallisuus
ei sittenkään vielä
vielä tahdon liata itseni sinusta
vielä puhdistua
Selite:
Rakastaessa välillä vähän likaantuu.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
aivan upea
vau, upea.
Sivut