ENKELILAPSI

Kesän kauneimpaan aikaan,
aikaan valkeiden kuutamoöiden,
kun kukkaloistoon puhkes pientareet Luojan sivellintöiden,

syntyi tyttönen maailmaan.

Hän tahtomattaan joutui astumaan elämään tähän
sitä tarkasteli, siitä tiesi niin vähän.
Käsin hennoin tavoitteli tuulienteiltä
tähtiä silmillään , ei kyyneleitä.

Saiko tähtensä hän?
Ei, suru seittejään hämärän nurkkiin punoo
yö selloaan soittaa,
turhaan päivätär pienoista pimeältä varjella koittaa.

Jo askel pihaan painuu.

Ei isä oma jaksanut yksin tuskaansa kantaa,
hän päätti myös lapselleen matkan tuonelaan antaa,
ja keskellä kauhujen yön , hän teki sen työn

vain kerran keinahti kehto.

On hiljainen talo, verhot suljetut ikkunoissa.
Kumarassa kulkee tie kapea , kaita.
Itkee keltainen rypsipellon raita
tyhjää pihamaata, ovat kaikki poissa.

Kaiku turhaan huutoa odottaa.

Me kuiskaamme taivaalle miksi, miksi
lapsi viaton muuttui enkeliksi?
Emme vastausta saa, vain tuuli pilviä kuljettaa
ja linnunpoikaa kaislikossa keinuttaa.