Olen seitsemän runokirjaa tehnyt runouden harrastaja. Tällä hetkellä toivoisin ainakin, että tämä harrastus saisi kestää läpi elämäni, se alkoi kahdeksantoistavuotiaana vuonna 1994. Kirjoista uusin ilmestyi marraskuussa 2017.
Harrastan runoutta muutenkin monin eri tavoin. Esiinnyn, keräilen runokirjoja ja kommentoin toisinaan runotta täällä internetin uumenissa. Minulla ei ole määritelmää siihen, millainen runo voi olla.
Mutta hyvät ihmiset, jos pidätte runoistani, vanhojakin runojani saa täällä kommentoida eikä pelkästään uusinta uutta. Tiet, joita kuljen nykyisin, ovat etupäässä Pohjois-Pohjanmaalla, sillä siellä nykyisin asun.
Runo ei koskaan katoa, se löytää yhä enemmän, se näkee, mitä elämää voi olla, mistä tahansa suunnasta sivuilleen katsoen.
Uusin kirjani on nimeltään Ihmisyyksiä. Facebookissa siitä voi tykätä täällä.
Esittelyä kirjoistani täällä.
Kommentit
Koskettaa, hieno runo
Yksilöllinen hoito ja kuntoutus ovat ensiarvoisen tärkeää ja sitä ennen oikea arvio tilanteesta. Kaikkien tarinoiden takana on ihminen, ainutlaatuinen uniikki.
totuudenkertoavaa tekstiä, ei käytetty turhaa hienostelua, raaka runosi ihastutti minua. Pidin! :)
Epeli mokoma on mulle parahin sykiatri.
Näin on, hetkien suhde toiseen... hieno oivallus. ^^ Hyvä runo.
vanha viisas totuus
uusilla hyvin istuvilla sanoilla
Niinpä...hyvä runo
Todella kuulla, olla läsnä toiselle on enemmän kuin monesti paljotkaan sanat. Ja kuitenkin niitä (sanojakin) tarvitaan. Eli kaikelle löytyy aika jos haluaa. Hienoa analysointia jossa empaattinen voimavaraus.
Tää on jännällä tavalla Kamalan Totta... pidän tuosta karusta tavasta esittää asiat - sinun tekemänäsi se on miltei lämmin =)
Mä uskon, et jokainen ihminen tietää itse omassa sydämessään mahdollisen hoitotarpeen ja tietyssä pisteessä avun tarvitsija sen myös pyytää, jos ihmisiä on lähellä.
Muiden ei siis sinällään tarvitse osata kuin välittää ja odottaa, mikä vaatii opettelua -kuten kaikki tässä elämässä.
Polttavan aiheen olet valinnut, sillä nykyään on varmaan monella hätä, joko itsellä tai läheisellä. Toisinaan näkisi mieluummin hädän muissa, kun itsessään olisi isoimmillaan.
Sivut