Rondo 11/18 lehdessä oli kolumni, jonka nimenä oli ”Ihan aito väärennys”. Kolumni käsitteli aihetta pääasiassa siltä kannalta, voiko koneet ja robotit esittää ja luoda musiikkia.
Kolumni oli kiinnostava, ja haluan jatkaa aihetta vähä toiselta kantilta katsoen.
Joskus 80-luvulla teimme perheeni kanssa matkan Italiaan, ja kävin sillä matkalla myös Firenzessä. Aikaa siitä on kulunut, mutta jotain on jäänyt matkasta mieleen. Kun turistibussi saapui Firenzeen, ensimmäinen pysähdys oli Michelangelon Daavid-patsaan lähellä. Ihan perustietämykselläni taidehistoriasta tiesin, että Michelangelo oli eräs suurimmista renessanssin taiteilijoista ja Daavid-patsas on ehkä toiseksi kuuluisin taiteilijan työ Sikstuksen kappelin freskon ”Aatamin luominen” jälkeen. Että se oli siinä tuo kuuluisa teos silmieni edessä, oli jotain uskomatonta. Kuvittelin rakennustelineet patsaan ympärillä, ja rujon näköisen Michelangelon viimeistelemässä veistostaan telineillä.
Oli pettymys, kun opas kertoi, ettei patsas ole alkuperäinen. Alkuperäinen oli siirretty taidemuseoon, ettei ilman saasteet ja turistit tuhoaisi sitä. Sellaista oli tapahtunut, jopa kohta pysyttämisen jälkeen. Näin myöhemmin retkellä myös sitä alkuperäistä, aitoa taidetta Uffitzin kokoelmissa. Siellä oli Giottoa ja Botticelliä, Leonardo da Vincia ja Raphaellia, ja monia muita mestareita. Ehkä silloin heräsi pieni epäilys, olivatko nekään aitoja.
Miksi tämä ihmismielen aitoustarve on? Eikö riitä taidenautinnoksi se, että jäljennös on millintarkka kopio alkuperäisestä? Ymmärrän kyllä todistettavan aitouden tarpeen silloin kun taideteosta myydään edelleen uudelle omistajalle. Taidekaupassa kun nostaa hintaa joku muu kuin teoksen taiteellinen itseisarvo. Itse katselen mielelläni kuvia taidekirjoista, ja nautin siitä. Ne ovat tosin useimmiten pienemmässä koossa kuin alkuperäinen, eikä kuvasta voi tunnustella maalauksen rosoista pintaa. Eihän tietenkään museoissa saa tauluja hipelöidä, mutta näkeehän siveltimen jäljet sen pinnassa hieman kuin koholla kankaasta.
Kun Kazimir Malevits maalasi ”Mustan neliön”, voi helposti ajatella, osaisinhan minäkin sen maalata. Ei siihen taiteilijaa tarvita. Mutta miksi sitä ei kukaan ollut tehnyt aikaisemmin? Siinä se onkin sen teoksen idea. Harva tuota teosta haluaisi omalle seinälleen ripustaa. Se oli aivan uusi näkökulma taiteeseen. Sen ei tarvitse esittää mitään, se teos kuvaa vain itseään, sillä hyvä.
Kun taide ajautuu taiteilijanimen arvon nousuun ja henkilöpalvontaan, täytyy taidetta ravistella, jotta löytyisi uusia näkökulmia. Sitä on tehnyt dadaismi runoudessa, sitä on tehnyt punk rokissa. Yksi taiteen tehtävä on olla edelläkävijä, kokeilla uusien suuntien pitävyyttä, uskoa itseensä totuuden etsijänä, vaikka menisikin pahasti hakoteille. Jos taide ei ole rohkea, mikä sitten on.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Mihinkään näistä kysymyksistä ei ole yksiselitteistä vastausta, ja hyvä niin. Taide on yhtä moniselitteistä ja ihmeellistä kuin elämäkin.
Jotkut taiteilijat suhteessa toisiin taitelijoihin ovat aivan yliarvostettuja ja heidän tekemästään taiteesta maksetaan tähtitieteellisiä summia.
Mutta samoinhan on monella muullakin elämän alueella. Miksi niin tylsästä lajista kuin formulakisailu voidaan maksaa kuskille miljoonapalkkioita tai jääkiekkoilijoille tai jalkapalloilijoille?
Totuus vain on, että tietyn alan ihmiset nostetaan pilviin ja jotkut pysyvätkin siellä syystä tai syyttä! Maailma on aika eriarvoinen paikka monestakin näkökulmasta,
Minä henkilökohtaisesti voin laittaa seinälleni lapsen piirrustuksen , taidejäljennöksen ja aidon ihan siitä syystä,että satun pitämään siitä.
Hauskaa, että herättelet keskustelua taiteen olemuksesta. Keskustelu on aina hedelmällistä!
Sivut