He ovat enää vain nimiä,
joilla ei ole kasvoja,
ei ikää, ei muotoa.
Olen tullut jo varovaiseksi
kuulemaan totuuksia,
niin kun hän,
totuuden tunteva, sanoi:
kaikki on uskon varassa.
Kiveen kirjoitetut nimikirjaimet.
Kultaus rapistuu.
En enää osaa lukea niitä
ajatuksissanikaan oikein.
Syntymätodistukset,
henkilötiedot,
päästötodistukset,
koko mennyt elämä
myös kevyttä liekkien ruokaa,
hiiltyneet,
ja haihtuneen savun myötä.
Mitä minä tiedän
itsestänikään.
Näen jonkin varjon,
jota voin liikutella
huojuttamalla itseäni.
Aurinko nousee,
sen täytyy olla kevyt
koska se nousee,
raskas ja laskee.
Menneisyys palaa.
Valokuva-albumit,
passi, velkakirjat ja matkamuistot:
koko mennyt elämä tulimerenä
minun sydämessäni.
Huomenissa olen unohtanut heidät.
Huomenna heidät unohdan,
jotka minut jättivät jäälakeudelle
hyytävään tuulen armoille.
Pimennysverhot ikkunoihin.
Olen kokenut päivänvalon,
mutta uskon:
on yö.
Aurinko ja kuolema
laukovat totuuksiaan,
ja minun uskoni on tässä
ristitulessa.
Eivät nouse tuhkasta.
He ovat kadonneet,
lähteneet ilman matkatavaroita
vain nimensä mukaan,
ettei niitä enää käytettäisi.
Eivät he synny uudelleen.
Itäisellä taivaalla
verestävä silmä.
Kuivuneista kyynelkanavista
ei ainoatakaan kyyneltä enää.
Ruohikkoon on kuitenkin laskeutunut
aamusumun kastetta.
Mitä se vielä suree?
Vielä minä koetan
kuiskata ne nimet,
mutta turhaan.
Ei niillä ole
identiteettiä.
Linnun laulu
täyttää koko tilan,
tämän maiseman
ääriään myöten.
Eivät he minulle
kaikkea kertoneet.
Tahtoisin kuulla
ne kertomatta jääneet.
Mihin minä täältä lähden,
ette te minua ota vastaan,
te olette päättymättömän
matkan takana.
Kultaus rapistuu.
En enää osaa lukea niitä
ajatuksissanikaan oikein.
Syntymätodistukset,
henkilötiedot,
päästötodistukset,
koko mennyt elämä
myös kevyttä liekkien ruokaa,
hiiltyneet,
ja haihtuneen savun myötä.
Mitä minä tiedän
itsestänikään.
Näen jonkin varjon,
jota voin liikutella
huojuttamalla itseäni.
Aurinko nousee,
sen täytyy olla kevyt
koska se nousee,
raskas ja laskee.
Menneisyys palaa.
Valokuva-albumit,
passi, velkakirjat ja matkamuistot:
koko mennyt elämä tulimerenä
minun sydämessäni.
Huomenissa olen unohtanut heidät.
Huomenna heidät unohdan,
jotka minut jättivät jäälakeudelle
hyytävään tuulen armoille.
Pimennysverhot ikkunoihin.
Olen kokenut päivänvalon,
mutta uskon:
on yö.
Aurinko ja kuolema
laukovat totuuksiaan,
ja minun uskoni on tässä
ristitulessa.
Eivät nouse tuhkasta.
He ovat kadonneet,
lähteneet ilman matkatavaroita
vain nimensä mukaan,
ettei niitä enää käytettäisi.
Eivät he synny uudelleen.
Itäisellä taivaalla
verestävä silmä.
Kuivuneista kyynelkanavista
ei ainoatakaan kyyneltä enää.
Ruohikkoon on kuitenkin laskeutunut
aamusumun kastetta.
Mitä se vielä suree?
Vielä minä koetan
kuiskata ne nimet,
mutta turhaan.
Ei niillä ole
identiteettiä.
Linnun laulu
täyttää koko tilan,
tämän maiseman
ääriään myöten.
Eivät he minulle
kaikkea kertoneet.
Tahtoisin kuulla
ne kertomatta jääneet.
Mihin minä täältä lähden,
ette te minua ota vastaan,
te olette päättymättömän
matkan takana.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
ollutta ja mennyttä tuskaa, unohdusta
eletyn haikeutta
tulevan epävarmuutta - kiitos!
Sivut