Ei tietä,
eikä tien piennarta enää voi nähdä.
Lumi peittää kaiken.
Kadotat lumen valtaaman tien
ja kahlaat umpihangessa
kaikki suunnat kadottaneena
vain etsien
maailman reunaa,
pääsyä pois.
Mutta hän, joka kulki kanssasi,
silloin kun tie oli selvä
kohti selkeää päämäärää
uskoi yhteiseen huomiseen,
ja poikkesi yllättäin suunnasta,
löysi asuinkelpoisen autiotalon,
pudisti talvitakinsa lumesta,
sanoi: "Tätä en enää tarvitse"
ja ripusti sen eteisen naulaan,
vaihtoi päälleen mukavamman asun,
lämmitti taloa
ja synnytti lapsen sinulle,
kulkurille,
sekä siinä sivussa
lasta imettäessä
myös maukkaan aterian,
itsellensä.
Ei hän sinua unohtanut,
ruokaa oli myös sinulle.
Etkö kuullut, kun hän kutsui sinua,
huusi lumituiskun sakeaan hämärään:
"Tule jo, tule,
ruoka jäähtyy tällaisella ilmalla!
Tule jo!"
Sinua ei vain enää kuulu takaisin,
ei aamiaiselle,
ei välipalalle,
ei päivälliselle.
Sinä kuljet jo kaukana.
Et enää ole
kuulomatkan päässä.
-----
Hän tahtoi rakentaa teille yhteisen kodin,
mutta sinä kahlaat umpihangessa
kohti jyrkänteen reunaa.
Ennen kuin sinne ehdit,
nälkään taipaleesi katkeaa.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut