En ole enää runoillut pitkään aikaan
Jotenkin se on aina paljon vaikeampaa
kun on oikeasti onnellinen
Tai mistäpä minä onnesta mitään tietäisin
kun sellaista tunnetta aitona ensimmäistä kertaa koen
Väitän rakastavani tuota hölmöä ukkelia
joka vieressäni istuu
Ja joka on vierelläni jo kuukausia pysynyt
Rakastan niin paljon että hyväksyn
huonon leffamaun
ja huuliani raapivan parran
Ja hän rakastaa minua niin paljon
että hyväksyy hankalan ja yliherkän luonteeni
Minä rakastan myös tätä elämää
joka on niin ihanan tavallisen tylsää
Ennen luulin kaipaavani jännitystä
vaikka aina halusin vain tällaista rakkautta
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
