Asemanväli eiliseen

luulin hänen nukkuvan

läpikuultavan kauniina
hänen hauras ihonsa kantoi aikaa, 
ja hopea leikki hänen ohimoillaan
haikein säkein

hitaasti,  
kuin hetkeä vaalien 
hän avasi silmänsä
 
ja hänen tähtensä kimmelsivät,
valuuttivat  ruiskukansinisen väylän väliimme
kun hän kosketti kättäni, 
kuljetti minua  menneisyyteen

kesänpehmein sävelin, kuiskasi; 
 
rakkaani on istuttanut 
minulle omenapuun, 
ja jokaisen lumen jälkeen
luvannut uuden oksan

ja yhä ne kukkivat,
taipuvat elämän painosta    

hän on jo mennyt,
ja tänään 
saamme jakaa
taas yhteisen viinin.