luulin hänen nukkuvan läpikuultavan kauniina hänen hauras ihonsa kantoi aikaa, ja hopea leikki hänen ohimoillaan haikein säkein hitaasti, kuin hetkeä vaalien hän avasi silmänsä ja hänen tähtensä kimmelsivät, valuuttivat ruiskukansinisen väylän väliimme kun hän kosketti kättäni, kuljetti minua menneisyyteen kesänpehmein sävelin, kuiskasi; rakkaani on istuttanut minulle omenapuun, ja jokaisen lumen jälkeen luvannut uuden oksan ja yhä ne kukkivat, taipuvat elämän painosta hän on jo mennyt, ja tänään saamme jakaa taas yhteisen viinin.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut