yhtenä iltana se sulki silmänsä ja minä näin verhojen raosta, kuinka se käpertyi kerälle kainaloosi, kehräsi niskahiuksistasi pesän nenänpäällensä huokaisi kuin unessa kaulallesi iltasatunsa se toinen minä, joka näkee kaiken niin kauniina hymy huulillaan se vaelsi yön hitaina tunteina ihoa eksyi, ja löysikin niitä hellyydestä täysiä polkuja, joiden merkityksiä se tatuoi sormenpäihinsä kuin kadoksissa olleen maan karttoja niin tarkasti, ettei minullakaan ollut vaikeuksia niitä tulkita ja kulkiessaan se ompeli sivut sieluni syrjään ja kirjaili kiinni sydämeeni unelman ohuilla langoilla eikä käsityötaidoton minä osannut sellaista edes ratkoa se toinen minä, kuinka se näkee kaiken niin kauniina? toisenlainen tyyny sille pitäisi hankkia, tai ainakin vahtikoira herättämään unesta ilkurisen vallatonkin vielä, sytytti katseellaan kynttilät - muistoksi kaikesta kauniista
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kauniimpi minä...mutta miten sen
uskaltaisi tuoda esille.
Hurmaavan kaunis runo, kiittelee Marle ;)
sydän kaunis kurkistaa
kun kalma kuorta kiusaa
Sivut