Se kauniimpi minä

yhtenä iltana se sulki silmänsä
ja minä näin verhojen raosta,  
kuinka se käpertyi kerälle kainaloosi,  
kehräsi niskahiuksistasi pesän nenänpäällensä

huokaisi kuin unessa 
kaulallesi iltasatunsa

se toinen minä, joka 
näkee kaiken 
niin kauniina

     hymy huulillaan 
     se vaelsi yön hitaina tunteina ihoa 
     eksyi, ja löysikin niitä hellyydestä täysiä polkuja, 
     joiden merkityksiä se tatuoi sormenpäihinsä 
     kuin kadoksissa olleen maan karttoja

niin tarkasti, ettei
minullakaan ollut 
vaikeuksia niitä tulkita 

     ja kulkiessaan se  
     ompeli sivut sieluni syrjään
     ja kirjaili kiinni sydämeeni
     unelman ohuilla langoilla
 
eikä käsityötaidoton minä
osannut sellaista edes ratkoa

se toinen minä,
kuinka se näkee kaiken 
niin kauniina?

toisenlainen tyyny sille pitäisi hankkia, 
tai ainakin vahtikoira herättämään unesta

    ilkurisen vallatonkin vielä,
    sytytti katseellaan kynttilät

     - muistoksi kaikesta kauniista