Kaaoksen kantapäillä

Katson katoavia rajojani,
kuka nekin määritteli aikoinaan.

Katson höytyviä näkökentässäni,
ne seuraavat jokaista tekoani.

Vähän on jäljellä
myyttisestä ajasta,
vaikka kuinka muistelen.

Vasemmalla lyödään
kattiloita

ja oikealla
tarjotaan pelastusta.

Puolet huutaa kohti kaivoa,
toinen puoli hakee huomiota.

Tuntuu oudolta sanoa se ääneen,
minkä kaikki haluaisivat unohtaa.

Vaikka veistäisin toteemin,
tekisin siitä omani,

sulkisin pois kaiken vieraan,
ja kiinnittäisin ajatuksen
yhteen totuuteen,

ne joita vieroksun,
tekevät maailman uudelleen,

tahdoin tai en.