Maahinen oli koko päivän raatanu,
eipä muutakaa oikein voinu.
Tuuliainen oli taas puita kaatanu
ja saha oli aamust iltaa soinu.
Valuvaa hikee ja silmäkulmaa pyyhki.
Nyki selkä nyt jo hieman köyry.
Aivan! Selväst jopa nyyhki
ja hiippalakist nous höyry.
Seijat, Einot ja ne kaikki muut
olivat vieneet monet pesäpuut.
Järjestämistä oli maahiselle riittäny
siihen malliin myrsky oli puita niittäny.
Lumelta suojaan Orvokki Oravan terhot,
Karri Karhulle talvipesään pimentävät verhot,
toiseen onttopuuhun talvehtivat perhot,
tilat tarvis myös Jussi Jänön juoksukerhot
ja lukemattomien laulavaisten pesien laitto.
Onneksi maahiselle hommat maitto.
Autetut oli tassuja ja siipiä yhteen liittäny
ja kiitosta, sitä oli hänelle riittäny.
Nyt mietti väsyny pieni kovin suuri,
joka metänväelle joulun tekas,
milloin loppuis tää huono tuuri
eikä tarviis kahella pesäpuita tukkirekas.
Jokainen oli ollut jollekulle rakas
eikä ne enää ikinä tule takas.
Aattopäivä hiljalleen sineen suli
ja maahiselle oma joulu mieleen tuli.
Se mieltä apeaksi hiukan veti.
Koristelematon ja siivoton kolo
sekä tunkkainen petaamaton peti.
Ei sellasesta rakennu järin juhlava olo.
Ihan koko metänväki
auttajan apeuden näki.
Ystävät kultaiset nuo
maahiselle mielellään juhlan suo.
Yhtäkkiä laulun sanat varovaiset kaikuu:
”Pakkasyö on, ja leiskuen
Pohja loimuja viskoo.
Kansa kartanon hiljaisen
yösydän untaan kiskoo…”
Maahinen lauluun yhtyy ja tienoo raikuu.
Metänväki lahjoista parhaan maahiselle tuo.
He sydämeen joulun hänelle luo.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Ihana! Kiitos.
Kiitos tästä sinä ihana
Suloinen, mukava tarina
Kiitos Waltsu tästä! Liikuttavan kaunista tekstiä.
Olipa hellyttävä kertomus/saturuno! Hyvä yhteistyö kannattaa aina *Kiitos
Aivan ihmeissäni olen näiden upeiden joulurunojesi äärellä. Näitä olisi ehdottomasti saatava kansien väliin.
Sivut