Haavat havisee,
vaatteet kahisee,
sora rapisee,
haavat vapisee.
Loikka yli ojan,
kuin nuoren pojan,
mut raamit puunpilkkojan
eikä korinpunojan.
Havinaa haavikossa,
rapinaa varvikossa,
punertaa kanervikossa,
luikertaa kivikossa.
Mies laulaa
täyttä kaulaa:
”Kuuleha haavikko,
miun leimikko.
pian aavikko,
koht kuustaimikko.
Haavat havisee,
kirves paukkaa,
haavat vapisee,
terä haukkaa.
Olen aikaansaapa
taas kaatuu haapa.”
Varsi kilahti,
terä vilahti,
mies huudahti,
loppui lahti.
Haavat värisee,
kirves haavikossa
haavat lirisee,
punaa varvikossa.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Syyllistymättä, syyllistämättä voi olla mukana haavojansa nuollen.
Haapa on runoilijoiden puu. Aivan upea runo tämä.
Tykkäsin mahottomasti
Vauhdikas runo : )
Hirtehinen. :D
oiva ajankuva tässä! hienosti juoksee runon poljento.
Nyt oot kyllä pistäny haavisto melkosta tarinaa. Tuli pentuaika mieleen, täti opetti wttä haapa puun tunnet sitten siitä lehtien havinasta. Aina ne kuhisee. Kamalan kätevä puu, jos suoraa tarvihtee, kuin on tässä tarvittu seinän ulkovuori rempassa, niin tellinkeiksi!
Vesontaa ja muuta vauhdikkasti
Sivut