hetki vain

ihmisessä elää aina kipinä
suuren liekin puhaltajan toivossa
sopivien palkeiden aavistuksessa

se suojelee sitä kuin ikuisuuden ydintä
kuin salaisuutta jonka kantaja voi vain hymyillä
ja katsella alaviistoon korkealta
oranssin auringon tipahtamista mereen
kun kauempana lintuparven ääni kuuluu kirkkaana
ja lintujen varjot heijastuvat veden tyyneen pintaan

hetkenä jolloin liekki kipinästä syttyy
kun kädet tapaavat toisensa
valkoisen liinan hiljaisessa suojassa
              ja, vielä kauempaa kuuluu 
              käen loputon kukunta