Kahvilarakkaus

tervehdin vuosien takaista naapuriani, sitä joka aina
kitki meidän rikkaruohot vaikka varastin sen omenat
hymyilee: hauska nähdä pitkästä aikaa
eikä muista nimeäni

mutta se on ihan ookoo ajattelen
koska en varsinaisesti ole sellainen joka jäisi kenenkään mieleen
en edes hymyile vastaantulijoille paitsi ehkä joskus
pisamanenäisille tai punatukkaisille pojille
ja joku niistä erehtyy sanomaan minua kauniiksi,
tarjoaa cafe latten, istuttaa nurkkapöytään, puhuu, puhuu, puhuu ja puhuu
minä vastailen joojoo, aivan, niimpä
pummaan kolmannen tupakan ja päätän etten enää sitten yhtään enempää

rummutan kaidetta kynsillä, annan katseen harhailla
koska eiväthän nämä ole mitkään treffit
heilutan hei hei ja jään katsomaan takin selkämystä
siihen on kirjailtu "SOMETHING VERY SPECIAL"
hopeakirjaimilla

kirjoitan lautasliinaan numeroni ja kiiruhdan perään

illalla rosa soittaa: tuu äkkiä se pisamapoika on täällä
minä sanon vai niin sillä tavalla
ja ajattelen että no jos sitä nyt tämän kerran lähtisi
laitan hiuksia paremmin vaikka mitä sillä on väliä