Poika väsynyt elämään, ei syytä jatkaa, kaikki hänet selättää, poika huutaa. Ei osaa pyytää apua, eikä hän halua, haluaa vaan pois, pois jonnekin missä helpompi ois. Joka päivä yksin istuu huoneessaan, miettii siellä ollessaan, miksi enää elämää jatkaa, on poika päättänyt jatkaa matkaa. Yöllä kirjoittaa kirjeen tyttöystävälle, "anteeks rakas, mut en tuu enää takas. Ei tää sun vika ole, ei vaan musta elämiseen enää ole. Kaikki kaatu niskaa, eläminen oli turhaa, toivon ettei tää tuota sulle tuskaa, mutta muista sua mä rakastan ikuisesti, mut nyt on pakko sanoo hyvästi." Poika jätti kirjeen yöpöydälle, lähtiessään antoi suukon tytölle. Käveli kohti siltaa, nousi kaiteelle, ja kuiskasi hyvästit hiljaa. Näki junan lähenevän, sulki silmät ja jätti taakseen elämän.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Surullinen tarina, etenee sujuvassa rytmissä. Tällainen liian usein tapahtuva ratkaisu ei ole vain henkilökohtaista itselle tehtyä väkivaltaa, vaan vammauttaa ja satuttaa usein läheisetkin peruuttamattomasti, se on henkisistä tapaturmista surullisin - kenenkään elämä tai kuolema ei näin ole oma yksityisasia, kuten itsetuhoisuuden äärimmäisen itsekeskeisessä mielentilassa tuntuu...