Yöllinen kuutamo luo varjojaan
niiden turvin uskallan kulkea metsää sen laitamaa,
Kuljen metsää niin kauan kunnes sen rajaan saavun
katson nummelle tuolle näen siellä kaksi hahmoa aaveen kaltaista,
lähemmäs uskallaudun
huomaan joukon haltioiden,
Yhä lähemmäs menen vain
en pelkoo tunne rinnassain,
Saavun luokse noiden olentojen ylhäiden
kuin ihmisten kuninkaiden,
Haltioiden johtaja luokseni saapuu
kumarrun hänen eteensä,
katson häntä silmiin
näen lempeyden armahduksen ja rakkauden,
Hän sanoo " olemme odottaneet sinua, tule tule mukaamme sinä soturi niin urholloinen,"
Hän kätensä minulle ojentaa
miekkani aloilleen asetan,
Hänen kanssaan tunnen rauhan
hänen luokseen uskallan nukahtaa,
Omaa Haltija neitoani
sitä kauneinta päällä maan,
viellä jaksan odottaa sillä niin sanotaan
odottavan aika palkitaan,
uskon viellä että joku minua vielä rakastaa
uskon että viellä joku minut omakseen haluaa...
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
