tänään kuulen taas kuinka aallot
jylisten kallioon lyö.
olen taas yksin niin kuin aina,
vaikka sydämessäni soi suru
en osaa näyttää kenellekään.
kuinka helppoa olisi vain
laskeutua alas,
tuo jyrkkä kallion seinä
luo hyisen meren.
sillä tuntuu että olen vain
yksi pala tässä suuressa
elämän palapelissä,
se kadonnut jota
kukaan ei osaa etsiä.
taas tuntuu että taivas
olisi tulessa, kaukana
horisontin takana,
tuulee on hyytävää.
pitäisi kai etsiä
suojapaikka jossa antaa
surun tulla, itkeä olla vain
oma itsensä, olla se jota kukaan
muu ei näe ei kuule.
mutta olla silti heikkonakin vahva.
Selite:
kirjoitin tämän eräänä vaikeana hetkenä muutama kesä sitten.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
