Ja me marssimme
halki erämaan, jossa
ennen aaltoili kultainen vilja.
Rauniot tyhjin silmäkuopin
näkemättömin
talojen rauniot, ihmisten
ja tuuli
Ja me marssimme
halki paratiisin
autiuden
jossa vääntyneet luurangot
rautalinnut, maasta syntyneet
(ja maaksi jälleen tulevat)
huomispäivän maan porteilla
Emme me ole täällä, emme vielä
emme enää
Vain meidän kuoremme, nämä ihmisten-kuoret
Vain meidän kuoremme ovat täällä
ja marssivat
Sama revitty taivas kaikilla, sama lumeen-kuoleminen
sama sielun jäädyttävä tuli
Maailmanpalo, he sanovat
mutta minä sanon: vain savu
savu, jonka aurinko värjää
tulenkarvaiseksi
Kuin Norjan nuori Fortinbras, kiiltävässä sotisovassaan
taistellen maapalasta, jonne
sitä puolustaneiden haudat eivät mahtuneet
he marssivat
näin uskon.
(Mutta en tunnusta, sillä niin julma en sentään ole.)
Jos me kuulimme heidän äänensä, he huusivat
mutta me emme ymmärtäneet mitä he sanoivat
vai sanoivatko mitään
ja vain huusivat
Eivätkä he ymmärtäneet, kun me huusimme
eivät ymmärtäneet, vaikka näkivät
ja me huusimme
Emme me huuda, emme enää
ei ole enää huutoa ihmisen-kuorissamme
ennen meillä oli voima ja ääni
mutta ei syytä
Nyt meillä on syy, kaikki maailman syy
mutta ei ääntä
eikä voimaa
vain ihmisen-kuori, tyhjä ihmisen-kuori
ja me marssimme.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Vau, tämä osa oli hyvä. Pakko lukea ne kaikki muutkin, odota hetki...
Tämä oli mahtava!
Alku mahtavaa.
"jossa vääntyneet luurangot
rautalinnut, maasta syntyneet
(ja maaksi jälleen tulevat)
huomispäivän maan porteilla"
Tuo mahtava kohta. Hyvä tarina, kokonaisuus.