Maahisen kutsu

Oli synkkä ja myrskyinen yö.
En voinut odottaa.
Kaikki aallot mun päälleni lyö.
Yö voisiko kadottaa?

Ei kauas näkynyt, ei.
Vain metriä, kahta kai...
Pelot, toiveet mun mukaanaan vei.
Jokin muu minut valtaansa sai.

Oli pitkä ja pimeä tie.
Polku päättyvä tosin se on.
Kutsua seurata sallittu lie. 
Minä seurasin, toivoton.

Polun päässä tavata taisin
minä maahisen. Satua vain?
Minä taikaa tuntea taisin.
Minä tukuttain toivoa sain:

Ken heittävi rautarenkaan
yli maahisen aarteen noin,
hän kohta kultakankaan
päällensä pukea voi. 

Lapin lapsi, tunnetko tarun
joka mahdoton toimia ois?
Elon tiellä -kuivan ja karun- 
se kuitenkin toivoa tois.

Minä katselin keijua kauan.
Se heilutti minulle kättään.
Näin kädessään taikasauvan.
Taikapöly jäi pintaan mättään.

Oli metsässä kaikki hiljaa.
Oli lakannut tanssi ja tuuli.
Kaikki odotti polulla kulkijaa
jolla hymyä tavoitti huuli.