R.I.P. 11.12.2007

Nyt olet poissa,
Viimein.
Odotin tätä hetkeä vuosia,
Koskaan sitä saamatta.
Nyt, kun viimein saimme asiat puhuttua,
Riidat sovittua.
Päätit pudota,
Helvettiisi kadota.
Voin kuvitella Allan ilmeen,
Kasvoista kuvastuvan tuskan.
Kun hän kuuli olohuoneesta rysähdyksen,
Tuli paikalle.
Makasit siinä liikkumatta,
Hengittämättä.
Alla tiesi kuulemma jo,
Että olit poissa.
Sinua surtiin,
Puolestasi itkettiin.
Päivittäin kysyin itseltäni mielessä,
Miksi?
En sen takia,
Että olit poissa.
Vaan sen takia,
Koska en tajunnut miksi kukaan itkee kaltaisesi hirviön takia.
Tulin hautajaisiisi,
Halusin pois.
Jouduin esittämään että välitän,
Mutta hei; Tiesithän sinä sen,
En minä sinusta välitä.
Jouduin kantamaan arkkuasi,
Laskemaan sinut haudan lepoon.
Arvaa vain,
Tekikö mieleni pudottaa sinut.
Minulle sanottiin aina,
Että suren sinua kun olet poissa.
Että vaikka vihaan sinua,
Olet isäni.
Ja kun viimein kuolet,
Tajuan mitä menetin.
Nyt neljä kuukautta kuolemasi jälkeen,
Mitä menetin?
En mitään,
Olet kadottanut itsesi jo vuosia sitten,
Ja siten kadottanut paikkasi elämässäni.
Yritin etsiä ja etsiä tunteita sinua kohtaan,
Mutta mitä löysin.
Tyhjyyden.

Olet poissa konkreettisesti,
Mutta se oli vain kuoresi joka luhistui,
Itse olet kuollut aikoja sitten.
Jää hyvästi, nähtäväksi jää,
Saako edes kiirastuli sieluasi puhtaaksi.