Haaveita

Leikkasivat lounatuulesta nauhaa,

leveää kuin jättiläisen jalanjälki,

sitoivat sillä yhteen rakkautensa,

kaksi nuorta, poika ja tyttö.



Kuunsillalta poimivat nimettömiinsä

sormukset parhainta platinaa,

morsiamen hiuksiin punottiin

aamuruskon kauneimmat säteet.



Valat ja tulevaisuudenhaaveet

talletettiin linnoista kauneimpaan,

mikä pukisikaan hääparia paremmin

kuin puhtaanvalkea pilvinen palatsi.



Niin rakastuneet tunsivat leijuvansa,

tanssivansa maanpinnan yläpuolella,

sillä juuri niin he tekivätkin,

vapaina, niin vapaina tanssivat.



Mutta jossain lounatuuli alkoi etsiä

puuttuvaa helmakaistalettaan,

kuunsilta halusi entisen hohteensa,

ja aurinko tahtoi säteensä itselleen.



Ja ne valat, ne vain lensivät taivaalla

tuulten armoilla haaveet mukanaan,

ajelehtivat, eiväthän ne voineet

muuta tehdä, pilviin kudotut.



Kahden vuodenkierron täyttyessä

kaikki olivat saaneet omansa takaisin.



Paitsi se poika

ja se tyttö.