pyydystin tuulesta
palasen kylmyyttä
taltutin sen
käsieni lämmössä
laitoin sen valaisemaan
ja seurasin.
Syöden pimeyden
se sai minut
kai sittenkin unohtamaan.
Se uneni
kantoi kauas
oli vaikea hengittää,
kuihtuneet värit
elivät siinä maailmassa
johon matkasin sinä yönä,
josta halusin pois
mutta silti
sinne myös halajin.
Huomaamattani
ikävää satoi poskilleni
yllätin itseni itkemästä
ajalle jota katsoin
nykyhetkestä
särkymätöntä ja täydellistä,
mutta enhän välitä,
vaikka jalkani
painoivat paljon,
käännyin pois.
Kai odotan edelleen
kai elän toivossa
että ehdit tarttua kädestäni
vielä kerran
ennen kuin menemme,
kadotamme jotain
tuhlaamme kyyneleet muuhun.
Päästin sen lämmön
takaisin tuulen mukaan
uudestaan,
se lensi kauas
kävellen ilmassa katosi
ja minäkin kai olin mennyt
mutta en
unohtanut.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
