Tuhottu pelastus

Mä kuljen pitkin metsää
pimeässä yössä - eksyneenä.

Koitan apua huutaa,
mutta ei metsä vastaa.

Koitan sivistyksen merkkejä
ympäriltä etsiä.
En vain muuta näe,
kuin tummia puita - nekin hämärästi.
Juuria pitkin kompuroin - tielle!

Täristen onnesta mä itken - sillä vastaan ajaa auto.

Huudan ja huidon.
Kyytiin mä pääsen.

Pian istun vieraan miehen kanssa,
kohti kotia oon.

Mukavia jutellaan ja nauretaan.
Pelastajani hän, mun on.

Mies pysäyttää auton.
Sanoo kuselle lähtevän.

Ennen kun tiedostan
keskellä metsää olevani - jälleen,
auton ovi auki repeää.

Hän kiskaisee
mut ulos lujaa.
Hiuksiani kiskoo,
päätäni kone pellille hakkaa.

Koitan jälleen apua huutaa - turhaan.
Sen sijaan nyrkkiä saan naamalleni.

Housut lähtee päältä pois.
Veri suussa itkien koitan päästä pois.
Turhaan.

Konepeltiä vasten hän mua nai.
Kätensä kurkullani kiinni - lujaa kuristaen.

Jälleen on uusi uhri metsään haudattu.
Toivon pilkeet silmistä rikottu.

Ilman huonoa omatuntoa,
mies matkaansa jatkaa.
Kohti uusia tuulia,
uusia uhria.