-Pahoittelen, että ette ole kuullut minusta niin pitkään aikaan mitään, kumarsi Sir Miel ja oli aikeissa jatkaa, mutta tuli taas arrogantisti vaimonsa keskeyttämäksi.
-Kuinka saatatte tulla tänne kaikkien näiden vuosien jälkeen. Ja vielä likaisena!
-(kulissi)Rakkaani! minähän yritin kirjoittaa, mutta maassa jossa olin, ei osattu kouluttaa kirjekyyhkyjä, ja sinähän tiedät mitä olen aina ajatellut postimerkkien nuolemisesta.
Tätä monen mielestä teennäistä keskustelua kesti lähes kolmatta tuntia. Parempaan he eivät kyenneet.
-Ja te, jotka näitte tässä rakkaudettomuutta, olette väärässä, sanoi näytelmän narrimaisesti kasvonsa maalannut ohjaaja. Ainoa rakkaus mikä heiltä puuttui oli kyky rakastaa kymmenvuotisten avioliittojen ikeen arvoja.
-Te moukat! Te ette tiedä mitään taiteesta, ettekä minun, suuren taiteiljan sielunelämästä. Häipykää, mutta jättäkää runsaasti tippiä! Mutta sitä ennen, kuulkaa suurta runouttani. "Olen hukannut. Olen siis hukan perimä. Perintövero. Ikuinen auvoisuuden tunne ja ilo unohduksen käänteissurrealisesta vivahdepoliittisesta taidesuuntauksesta. Minä Olen Jumala!
Yleisöstä kuului muminaa:
-Ranskalainen homokeikari...
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tämä runo näyttää keskisormea neljään ilmansuuntaan
Maalaa kyllä vahvoja kuvia mieleen. Pidän siitä, että runo synnyttää voimakkaita mielikuvia. Tämä runo myös ikäänkuin antaa olettaa jotain, ja sitten vetää maton alta tai tekee läpikuultavaksi kaiken mihin se koskee, ikäänkuin millään ei olisi mitään todellista arvoa. Se luo lasimaisen todellisuuden, jossa esiintyy kaikenlaisia turhanpäiväisiä keikareita. Omassa lajissaan mielestäni onnistunut. Vetää mielenkiintoni siksi, koska en kykene ymmärtämään kaikkea. Kuvaa ja paljastaa inhimillisyyden jotenkin riisuttuna kaikesta turhasta.
Kun osaa päästää irti, muttei uskalla tai halua täysin kuitenkaan. Kuulostaa siis ajatuksilla leikkimiseltä, minulle. Pidän. Vähän niin kuin vitsi muttei kumminkaan.
Verratonta tilannekomiikkaa hienossa runossasi.
Mukavaa syntymäpäivää.