Must tuntuu ku pala musta ois revitty irti,
eikä se ees ollu mus huonosti kiinni,
mä tiedän tehneeni väärin,
mut tein sen, koska sua säälin,
en halunnu kertoo totuutta,
koska tiesin et se sua satuttaa.
Ja tiesin miten siin tulee käymää,
hetkessä sun mittas oli täynnä.
Huusit monia eri asioita,
monelta eri tasolta,
käänsit selkäs ja lähdit sitten pois
ja niiden puheluiden ja viestien jälkeen
luulet et anteeks antaa voin,
mut ei, se ei tuu enää onnistuu,
sä sait mut lopullisesti lannistuu.
Mä en taas voi olla niin ku mitää et ois sanonu,
en voi olla niin ku mitää ei ois tapahtunu.
Sä oot saanu anteeks monta kertaa,
niin oon mäki, joten siihen ei voi vertaa.
Mut mä oon kantanu vastuun teoistani,
sä et oo ikinä vastannu sanoistasi,
pakko myöntää et nyt on sun aika vastuu kantaa,
ennen ku voin ees harkita et anteeks annan.
Sä vetoot aina siihen, että mä en muka välitä,
se on asia mitä mä en ollenkaan käsitä,
mä en muka ajattele yhtää sun tunteita,
vaa ainoastaan omia puutteita.
Mulle ei muka oo tärkeetä välejä hyvinä pitää,
älä enää tuu sanoo mulle ääneen sitä.
Se ei oo mun syytä,
ettet kestä mua toisen omana ja raivostut syyttä.
Se on mun syy, että oon liian heikko tähän,
liian heikko vastustamaan sua ees vähän.
Se ei oo mun syy, että päästät suustas sammakoita rumia,
mä oon sentää yrittäny ratkasta kaikkii näit pulmia.
Mut mikään ei tunnu riittävän,
en saa ees katsetta kiittävää,
ainoastaan rumia sanoja,
tosia tai aitoja,
en voi sitäkä enää tietää,
ku en enää tiedä, mitä oot musta mieltä.
Muista, että sä olit se joka mut kauas karkotti,
ja mä olin se, joka pelkkää hyvää tarkotti.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
