Omenapuiden alla

Aurinko ihollani
saa minut hehkumaan

Niin sinä sanoit sinä päivänä
omenapuiden alla

Kosketus,
kuin jumalten itsensä raiskaama
Kipeä ja veteläksi tekevä

Minut vaikenit,
kieltänyt et kertaakaan
Se oli liian totta
ollakseen valhe,
liian likaista
ollakseen
kahden ihmisen yhteinen kohtalo
Siellä ne elämät silti yhteen kietoutuivat,
siellä
omenapuiden alla


Kerroit, että syksy
sinut veisi mukanaan
jäljet kaulastani hävisivät
yksi kerrallaan
sydämeni palaset
repsottivat irrallaan


Minä en aikonut odottaa,
enkä osannut lähteäkään
siellä omenapuiden alla
minä istuin ja itkin vähän,
"Kenties palaa takaisin?"
itketti vielä enemmän

Niin, siellä omenapuiden alla
minä kohtasin pedon katseen,
en koskaan
niin kuolettavan kaukana turvasta
ja silti sen sylissä syvällä
Siellä omenapuiden alla,
minä tulin hyväksytyksi,
hylätyksi

Siellä omenapuiden alla
minä kasvoin tytöstä naiseksi
Ymmärsin, että miehet,
ne eivät koskaan palaa takaisin