Kastelen tyynyliinani
toistelen
ainoita
varteenotettavia sanojani
Huoneeseen saapuu äkkipimeä
liidunvalkoisena
hapuilen seinää
Seuraavaksi mittelöin vastustajani kanssa,
joka suurempi puita, taivaita
Taistelen, vaikkeivät silmäni totu pimeään
lohtu on kaukana,
silti yhä hengitän
Kasvot vieraat
minuun katseensa laskee
katse on valpas,
katse on varma
sen väistän sanomatta sanaakaan
Sitten se katoaa,
pimeyskin
Silmäni tottuvat,
tunnen raajani jälleen
pääni on paikallaan
pupillit laajentuneet
Mistä minä sen tiedän?
Samassa kohtaa,
missä äsken vieras,
siellä nyt katse kohtaa
kanssa saman ihmisen,
kertoo,
että itse päättää saan
onko vastassa vihollinen
vai jotain parempaa
Sitten hänet tunnistan
Se olen
minä itse
ja itkuiset kasvoni
Selite:
Olet itse itsesi pahin vihollinen.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
