Minä en tiedä kauniista sanoista paljonkaan, mutta osaan kyllä kirota aika monellakin eri tavalla kaikkea maan ja taivaan välillä, sekä välillä tuolla maan allakin. Minun silmäni näyttäisivät nätimmältä punaisena, niin että aina näkökenttäkin rajoittuu vain siihen mitä on edessä. Olenhan aina osannut harhautua sivuteille ihan liiankin tehokkaasti.
Osaisiko kukaan kertoa minulle tarinoita perhosista ja kukkakedoista, prinsessasta tai paristakin ja niin monesta onnellisesta lopusta ilman että muutun kovin kyyniseksi? Voisikohan kukaan enää kirjoittaa minulle kauniita sanoja saaden silmäni kostumaan liikutuksesta ja nostaen päätäni taas hiukan korkeammalle kun kaikki tuntuu harmaalta hiekalta?
Tämä on jo hyvin puhkikulunut aihe, mutta yritän silti repiä rispaantuneista palasista itselleni lohdullisen hetken paperin ja kynän kera. Rakkaus ja karvas pettymys, niitä meillä kaikilla riittää liiaksikin asti ja masennus on yhtä yleistä kuin heinänuha. Siihen tämä maailma on mennyt, tällaista aikaa me täällä elämme. Liian moni on unohtanut että sata prosenttia ihmiselämistä päättyy kuolemaan.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
