Muistatko ne pienet kirkkaat silmät,
jotka tulvahtivat täyteen kyyneliä?
Entä sen pienen,pehmeän käden,
joka keräsi pois lasinsirpaleet?
Minä se yhä olen,
nyt vain vanhempi,särkyneempi...
Kuulitko sen hiljaisen rukouksen,
kun pienet kädet etsi turvaa?
Näitkö ikinä sitä pientä hymyä,
joka kutsui sinua leikkimään?
Minä se yhä olen,
nyt vain pelokkaampi,eksyneempi...
Huomaatko enää minun välittävän?
Luuletko että minua kiinnostaa?
Etkö muista kuinka sait minut itkemään?
Etkö muista miten pelkäsin?
Minä se yhä olen,
nyt vain vihaisempi...
Kuvitteletko yhä minun haluavan sinua?
Uskotko voivasi satuttaa minua vieläkin?
Luuletko että olet jotain mitä kadotin?
Silloin kun tuntemani henkilö kuoli sinussa.
Minä se yhä olen.
Sinä se et ollut koskaan.
Tiedätkö että olen jotain, mitä
et tajunnut voivasi saavuttaa.
Olen hiomaton timantti,
joka saavuttaa loistonsa,
kun on saanut sen oikean,
mitä sinusta ei ikinä tule.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
hieno runo! vähän pitkä, mutta hyviä jaksaa lukea:) kiitos arvosteluista ja oikein mukavaa joulua!
Herkkää ja koskettavaa. Pitkä runo, mutta sen verran hyvin rakennettu, että jaksoi lukea. Viimeinen säkeistö kokosi kaiken. Ja kiitos arvostelusta!
Olet todellakin timantti. Hieno runo, eikä ollenkaan sekava minun mielestä. Varmaan sait työstettyä paljon kipeitä tuntoja runosi kautta. Hienoa!