Päivät ovat vierineet eteenpäin, syksystä ei ole enää mitään jäljellä. Maa on hautautunut lumeen ja pakkanen riistänyt heikoilta elämän. Aurinko on riidoissa talven kanssa, eikä tahdo näyttää valoaan kuin hetken. Mutta tähdet ovat kylmyyden ystäviä, joukko pieniä toteutumattomia toiveita ja vuosien muistoja käsiemme ulottumattomissa.
Silmänne ovat sokeita, tai ne näkevät vain vedestä heijastavan pinnan.
Minäkin sitä ajoittain toivon ja yritän puhkaista omat silmäni, etten näkisi sisälleni, enkä enää vaeltaisi kylmyydessä, kivuliaissa muistoissa ja tyhjissä toiveissa. Mutta minä näen, minä tunnen ja minä muistan.
Vaikka lyhyen elämäni muistot piinaavat minua, vaikka joka päivä tunnen kuolevani, ja vaikka tiedän mitä on tuleva, niin siltikin minä vain…
Vaikka toiveeni olivat tyhjiä…
Minä edelleen rakastan sinua.
Tyhjässä kuoressa, sydän lyö viimeisiään.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
