On se itkeminen isolle miehelle vaan niin vaikeaa. Ei vaan irtoa. Olen yrittänyt. Eilenkin kuuntelin miltei kaikki mieleen tulevat melankolialla marinoidut biisit Ipodistani miettien meitä, mutta ei. Parhaimmillaan silmäkulma vähän kostui. Vaikka kuinka yrittää keskittyä niin itkuksi siitä ei ole. Ei vaan lennä.Pakko olla joku pahan laatuinen patoutuma jossain siellä tunteiden tunneleissa. Varmaan sitten jossain vaiheessa jossain Alepan maitohyllyllä pato murtuu ja saa meloa kassalle.
Selite:
Minä olen paljon pohtinut sitä miksi en osaa surra suruani, jonka syvällä sisälläni tunnen. Eri tavoin olen sitä yrittänyt kutsua, mutta sitä ei voi näköjään manipuloida. Kai ihminenen sitten voi olla niin ilosta ,naurusta ja elämän nälästä tehty, että surunkin voi ohittaa kun bussipysäkin piemeässä:)
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Eiköhän ne tunteet purkaudu ajallaan...valitettavasti joskus ihan väärässä paikassa